Pääomalaina on OYL 5 luvun 1 §:n mukaan laina, jolla on mm. muita velkoja huonompi etuoikeus yhtiön purkautuessa ja konkurssissa. Pääomalainan pääoma saadaan palauttaa ja sille saadaan maksaa korkoa vain vapaan oman pääoman puitteissa.
Pääomalainan käyttö on näin ollen mahdollista myös pelkkänä rahoitusvälineenä, eikä vain saneerauskeinona selvitystilan uhatessa.
Uudistetussa osakeyhtiölaissa pääomalaina on määritelty oman pääoman eräksi. OYL 11 luvun 6 §:n mukaan pääomalaina merkitään saajayhtiön taseeseen erityiseksi eräksi omaan pääomaan. Oman pääoman luonnetta korostaa se, että pääomalainalle saadaan maksaa korkoa ja muuta hyvitystä vain yhtiön vapaan oman pääoman puitteissa.
Pääomalaina voidaan luokitella verotuksessa yleensä vieraaksi pääomaksi, koska pääomalaina perustuu velkasuhteeseen, eikä se tuota lainanantajalle osakasoikeuksia. Pääomalainalla voi tapauskohtaisesti tarkastellen olla oman pääoman piirteitä, mutta siitä huolimatta se on verotuksessa katsottava pääsääntöisesti vieraaksi pääomaksi.