Sisällysluettelo
Osakeyhtiömuotoisen yhteisnavetan perustaminen
Maidontuotanto on paljon pääomia ja ihmistyötä vaativaa liiketoimintaa. Suurissa yksiköissä on mahdollista tuottaa maitoa kustannustehokkaammin kuin pienillä tiloilla. Monet maitotilat haluaisivat lähteä kehittämään (käytännössä laajentamaan) tuotantoaan, mutta taloudellisesti se ei aina ole mahdollista. Yhteisnavetta antaa tällaisille maatiloille mahdollisuuden lähteä toteuttamaan hanketta yhdessä muiden saman henkisten yrittäjien kanssa.
Yhteisnavetassa yritysmuodon valinta on oleellinen asia. Asiasta on kirjoitettu Käytännön maamiehen artikkelissa KM 1-2012. Myös osakeyhtiömuotoisen yhteisnavetan perustamisesta on lehtiartikkeli, ”Maito Oy:n perustaminen” KM 3-2013.
Osakeyhtiömuotoisen yhteisnavetan perustaminen tehdään pääsääntöisesti siten, että maatilat jäävät yksityiseen omistukseen ja yhtiö hankkii parin hehtaarin tontin rehu- ja lantalogistisesti keskeiseltä paikalta. Yhteisnavettaa ei tule sijoittaa kenenkään pihapiiriin.
Yhteisnavetan voivat perustaa myös sellaiset nuoret viljelijät, joilla on voimassa olevia nuoren viljelijän aloitustuki- ja luopumistukisitoumuksia. Näissä tilanteissa ELY-keskus tavallisesti katsoo, että maatalouden harjoittaminen pysyy vähintään sillä tasolla kuin se oli aloitustukea myönnettäessä. Mela taas valvoo, että maatilalla harjoitetaan maataloutta luopumistukisitoumuksen ajan. Käytännössä tällaisen tilan kanssa tehdään säilörehun ostosopimus siihen saakka kunnes luopumistukisitoumus päättyy.
Yhteisnavetan perustamisessa on neljä pääkohtaa
- Yrittäjien keskinäinen luottamus on kunnossa
- Yhtiö on pääomitettu oikein ja riittävästi
- Yhtiöllä on hallussaan maidon- ja säilörehuntuotanto
- Yhtiöllä on osaaminen kunnossa
Yhtiö vuokraa osakkaiden maatilojen pellot pitkillä vuokrasopimuksilla, sekä ostaa eläimet käypään hintaan käyttämällä esim. Faban palveluita. Nyrkkisääntönä yhteisnavetassa on oltava vähintään 20 prosentin omarahoitus. Loppu katetaan lainoilla sekä mahdollisilla investointiavustuksilla. Yhtiön pääomituksessa täytyy varautua kustannusarvion ylitykseen, rakennusaikataulun venymiseen sekä ongelmiin tuotannon ylösajossa. Käyttöpääomaa on oltava riittävästi. Koska tilojen vakavaraisuus vaihtelee, omistusosuudet jaetaan sen mukaan miten kukin pääomittaa yhtiötä oman pääoman ehtoisella rahoituksella tai pääomalainoina.
Yhteisnavetan kannattavan toiminnan edellytyksiä ovat
- määrällisesti ja laadullisesti hyvä säilörehu
- hyvä eläinaines ja maidontuotannon osaaminen
- hyvä työyhteisö (osakkaat ja henkilökunta)
- tuotannon ja talouden toimivat seurantajärjestelmät
- hyvä hallistustyöskentely (strateginen ajattelu ja asioiden toimeenpanokyky)
Yhtiön pääomittaminen
Esimerkki 3 robotin navetta.
Pääoman tarve 3 robotin yhteisnavetta
- tontti 20.000 €
- liittymät (sähkö ja vesi) 50.000
- tiet ja piha-alueet 100.000
- Navetta 2.400.000
- kustannusylitysvaraus 10 % = 240.000
- rehunjakokokeet 100.000
- eläimet 240 kpl * 1400 €/kpl = 350.000
- käyttöpääoma 240.000
- Yhteensä 3.500.000
Rahoitus
- Osakepääoma ja SVOP 200.000
- Pääomalainat osakkailta 500.000
- Investointiavustukset 700.000
- pankkilainat 2.100.000
- Yhteensä 3.500.000
- Yhtiössä on 5 osakasta (3 maatilaa) ja osakkaat voivat pääomittaa yhtiötä eri tavalla. Tilan A kummatkin yrittäjät tulevat osakkaiksi ja pääomittavat yhtiötä 140 000 eurolla. He saavat yhtiön osakkeista kumpikin 10 %. Osakassopimuksessa sovitaan, että he sijoittavat osakepääomaan yhteensä 20 000 euroa (2 x 10 000 €), ja he myyvät karjan yhtiölle 70 000 euron kauppahinnalla 50.000 euroa he sijoittavat SVOP-rahastoon rahana.
- Kun tämä maatila myy eläimet 70 000 euron kauppahinnalla, niin tämä muutetaan osakassopimuksen mukaan osakkaan myöntämäksi pääomalainaksi (maatila ei voi myöntää lainaa vaan sen omistajat myöntävät lainan). Tämä kauppa tuloutuu maatilan verotukseen (tuloverotus ja arvonlisäverotus) sinä vuonna, jona yhtiön saama lasku muutetaan pääomalainaksi, vaikka yhtiöltä ei tule rahaa (saatava muutettu lainaksi).
Tämä esimerkki kuvaa hyvin miksi tärkeää on tehdä jokaiselle maatilalle oma taloussuunnitelma (likwi), jossa selvitetetään mitä yhteisyritys tarkoittaa kunkin maatilan kohdalla. Taloussuunnitelmassa katsotaan miten maatilan talous toimii, ja kuinka suuri voi kunkin tilan pääomapanostus olla.
Osakassopimus
Osakassopimus on osakkaiden keskinäinen sopimus, jossa määritellään esim. maatilojen ja yhtiön välistä liiketoiminta. Osakassopimuksessa on myös sovittava, että osakkaille maksetaan palkkaa tehdyn työmäärän mukaan. Vaikka tämäm esimerkin tilan yrittäjät omistavat yhtiöstä yhteensä 20 %, niin he voivat tehdä töitä määrällisesti eniten ja myös saada tämän työmäärän mukaista palkkaa.
Osakassopimuksen sisältö on tapauskohtainen, ja sen tekemiseen kannattaa käyttää aikaa, jotta jokainen ymmärtää, mitä he ovat tekemässä ja mihin he ovat sitoutumassa.
Muita näkökohtia
Osaamisen hyödyntäminen
Yhteisyritys menestyy, jos siinä saadaan yrittäjien osaaminen kumuloitumaan yhtiön hyväksi (1 + 1 + 1 > 3). Yhtiön kannattaa jaakaa osakkaille vastuualueet. Esimerkiksi kun karjamestari vastaa karjanhoidosta, toiset osakkaat osallistuvat karjatöihin, mutta eivät mene määräilemään toisen vastuualueelle. Joku toinen taas vastaa esimerkiksi taloudesta ja tukiasioista, kolmas rehuntuotannosta ja neljäs koneiden ja rakennusten kunnossapidosta.
Viljelijät haluavat vapaa-aikaa
Nuorilla viljelijöillä on tarve saada vapaa-aikaa itselleen ja perheelleen. Tavoitteena on esimerkiksi yksi vapaapäivä viikossa, eikä lomailevia häiritä puhelulla, jossa kerrotaan, että navetalla on jokin ongelma. Tämä on mahdollista yhteisessä maidontuotannossa, jossa työtä ja vastuuta jaetaan usean yrittäjän kesken. Viljelijäperheessä voidaan myös sopia, että toinen puolisoista jatkaa maanviljelijänä ja toinen lähtee opiskelemaan tai hakeutuu töihin siihen ammattiin, johon hän on saanut koulutuksen.
Navetta Oy:n osakas saattaa jäädä Myel- ja lomitusjärjestelmän ulkopuolelle. Tällöin sovitaan, että yhtiö järjestää kaikille osakkaille samat etuudet ja lomat riippumatta mihin eläkejärjestelmään kukin kuuluu.
Jos tilalla ei ole jatkajaa
Viisikymppiset viljelijät, joilla ei ole tiedossa jatkajaa, saattavat lähteä yhteiseen navettaan mukaan sillä perusteella, että he haluavat tehdä töitä nykyaikaisessa navetassa, kunnes jäävät eläkkeelle. Samalla ratkaistaan myös sukupolvenvaihdos. Jos kukaan lapsista ei halua jatkaa maatalousyrittäjänä, eläkkeellä ollessaan viljelijä voi edelleen osallistua hallitustyöskentelyyn ja työntekoon oman vointinsa ja mielenkiintonsa mukaan.
Yhdessä tekeminen
Nuorilla viljelijöillä on myös sosiaalinen tarve tehdä töitä yhdessä. Mahdolliset verotukselliset hyödyt tulevat tärkeysjärjestyksessä vasta tämän jälkeen. Osakeyhtiö on turvallisin yhtiömuoto silloin, kun kyseessä on usean viljelijän yhteenliittymä, joka sitoo suuria pääomia ja sisältää merkittäviä taloudellisia ja toiminnallisia riskejä.
Tällaisten yhteenliittymien suurin riski on, että osakkaat riitautuvat keskenään. Osakkaat tuovat helposti mukanaan itsenäisen isännän toimintamallin siirtyessään yhtiöön, ja yrittäjillä saattaa olla omia tavoitteita, jotka on syytä tuoda esiin ennen yhtiön perustamista. Tämän takia osakassopimus on syytä laatia huolella, Näin voidaan välttää ainakin osan riitatilanteista.